Uusia tummia & tyylikkäitä mallikuvia | Mallina Julia
Tammikuun aikana tein parit kuvaukset, joissa minulla oli mallina Julia. Hänellä ei ollut laisinkaan aikasempaa kokemusta mallina olemisesta, mutta sitä ei kyllä näistä kuvista huomaa! Saimme aikaiseksi todella hyviä kuvia kohtuullisen lyhyessä ajassa, ja alla on muutamia käsiteltyjä otoksia näistä kuvauksista.
Kuvauspaikkana Hotelli Glo | Sini Tarkkinen (Ariell)
Tämä oli jo toinen kerta kun tein yhteistyötä Sini Tarkkisen kanssa mallikuvausten merkeissä. Tällä kertaa kuvasimme hotelli Glo:n tiloissa. Mitään varsinaista teemaa kuvauksilla ei ollut, joten kokeilimme erilaisia taustoja ja vaatteita saadaksemme kuviin vaihtelua. Alla muutama oma suosikkini näistä kuvauksista.
Kesäiset mallikuvaukset Playersien kanssa, osa 1.
Nämä olivat jo toiset isommat kuvaukset Playersien (www.players.fi) kanssa. Edellisenä kesänä tehdyissä kuvauksissa teemana oli karut taustat yhdistettynä glamour-henkisiin vaatteisiin, mutta tällä kertaa vuorossa oli kesäiset sporttiset vaatteet ja bikinit, sekä vähän muitakin asusteita.
Bikinikuvia | Anu Kiiveri
Nämä kuvat otettiin Helsingin uimastadionilla, eli stadikalla, Playersien kuvausten yhteydessä. Ne päätyivät mm. Iltalehden nettisivuille, kun he tekivät jutun näistä kuvauksista.
Mallikuvaukset Helsingin keskustassa | Jenny M-J
Kuvasin nyt toista kertaa Jennyn kanssa, ja edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo parisen vuotta. Tavoitteena oli ottaa tyylikkäita glamour/alusvaatekuvia hienossa ympäristössä, ja tämän takia valitsin kuvauspaikaksi Kämp-hotellin. Halusin kuviin hieman film noir-henkeä, joten valaisin kuvat sen mukaisesti.
Mallikuvaukset rannalla | Mallina Suvi M.
Suvin kanssa ollaan tehty aiemminkin parit kuvaukset, mutta nyt tehtiin ensimmäiset ihan oikeat kuvaukset, joissa tavoitteena oli saada hyviä rantakuvia. Ja siinä onnistuttiin! Suvi on vasta aloitteleva malli, joten etenkin siihen nähden kuvat ovat todella erinomaisia.
Kuvaukset Players-tanssiryhmän kanssa
Elokuussa 2010 järjestin kuvaukset Players-tanssiryhmälle (www.Players.fi) Helsingissä erään romuttamon pihalla. Kuvauksissa oli välillä kiire, sillä yhdelle kuvattavalle oli varattu noin 40min aikaa. Siitäkin huolimatta saatiin hyvät kuvat aikaiseksi, ja hauskaa oli! Kiitokset siis Playersin tytöille ja Anu Kiiverille, jonka kanssa organisoin kuvaukset.
Kuvaukset Bodaus-lehteen | Mallina Anu Kiiveri
Anu Kiiveri (www.anukiiveri.fi) otti minuun yhteyttä syksyllä, ja ehdotti että tulisin kuvaamaan hänestä kuvat Bodaus-lehteen tulevaan artikkeliin. Halusimme kuvista sporttisen näköisiä, mutta kuitenkin erilaisia verrattuna tuhansiin kuntosaleilla otettuihin kuviin. Anun eräs ystävä johtaa metallivalimoa Espoossa, jonne pääsimme kuvaamaan. Anun treenattu kroppa ja värikkäät vaatteet sopivat taustoihin erinomaisesti, joten olimmekin molemmat todella tyytyväisiä lopputulokseen! Ja ilmeisesti Bodaus-lehden toimituskin tykkäsi kuvista, sillä he laittoivat yhden Anun kuvista sen numeron kansikuvaksi.
Bikini-kuvaukset | Mallina Laura H.
Lauran kanssa otettiin kuvia pitkän kaavan kautta. Päivän aikana oltiin kolmessa eri kuvauspaikassa, ja se kannatti, sillä kuvista tuli todella hyviä! Lauran kanssa oli helppoa tehdä hyviä kuvia, sillä hän on todella kaunis ja helposti kuvattava malli.
Studiokuvat | Malli Tiia H.
Nämä kuvaukset tehtiin kahtena eri päivänä. Ensimmäisessä (valoinen sarja) on teema rikkoutuneen parisuhteen tarina. Katsoja saa itse päättää, onko parisuhde rikkoutunut vai onko se vasta rikkoutumassa. Toisessa (tumma sarja) on teemana kylmä ja ylimielinen nainen, joka on yksin. Mutta ylpeydestään hän ei luovu…
Tyttökalenteri | Joensuu
Tein yliopistomme suomenkieltä opiskelevien ainejärjestön naisopiskelijoista tyttökalenterikuvat omassa kotistudiossani. En tee kovin paljoa studiokuvauksia ihan siitä syystä, että studiokuvaukset eivät yleensä ole yhtä hauskoja ja haastavia kuin muualla toteutetut kuvaukset. Mutta tällä kertaa oli hauskaa, kun mitään paineita kuvien laadusta ei ollut eikä aikataulukaan ei ollut kovin tiukka.
Ja mikä tärkeintä, saimme hyvät kuvat aikaiseksi. Melkein kaikki kuvattavat olivat ensimmäistä kertaa ammattikuvaajan kuvattavana, joten kokemus oli heille täysin uusi.
Kuvien teemat on otettu klassikkokirjoista, kuten Manillaköysi, Kalevala, ja niin edelleen…
Mallikuvaukset Kaapelitehtaalla | Malleina Saana Parviainen sekä Laura-Emilia Holmstedt
Saana Parviainen (ent. Saana Uimonen) otti minuun keväällä yhteyttä, ja kysyi mahdollisuutta mallikuvauksiin. Hän oli perustamassa uutta pr-firmaa, ja tarvitsi tähän tarkoitukseen laadukkaita mallikuvia itsestään ja Laurasta. Kuvaukset Kaapelitehtaalla kestivät kolmisen tuntia, jonka aikana ehdimme ottaa paljon erilaisia mallikuvia. Alla otteita kuvista.
Mallikuvaukset | Helsinki | Mallina Ariell
Nämä kuvaukset toteutimme Helsingin Vuosaaren vanhan vedenpuhdistamon alueella, josta löytyy paljon vanhoja kontteja ja betonirakennelmia. Ariell (www.ariell.fi, oikealta nimeltää Sini) on tehnyt vuosien ajan ammattimallin töitä, ja kokemuksen tuoma varmuus ei ikinä ole pahasta mallikuvauksissa. Kuvat ovat vähän erilaisia kuin yleensä ottamani mallikuvat, mutta halusinkin tällä kertaa kokeilla uusia kuvaustyylejä ja kuvaustekniikoita.
Mallikuvaukset Hongkongissa | Mallina Kiko O.
Olin yliopiston kustantamalla matkalla Hongkongissa (sellainen asianajokilpailu, jonka Suomen osakilpailun olimme parini kanssa voittaneet), ja päätin ottaa samalla reissulla kuvia paikallisen ammattimallin kanssa. Kiko O. oli todella mukava ja iloinen tyttö, ja kävelimme hänen kanssa pari tuntia pitkin Hongkongin ahtaita katuja ja kujia, ja sopivan paikan nähdessäni pysähdyimme siihen hetkeksi aikaa kuvailemaan…